perjantai 17. helmikuuta 2012

En ole aikoihin kirjoittanut mitään, yritän tässä joku päivä kertoa ultraussessiosta, oli ihanaa nähdä pieni. On uskomatonta, miten paljon todemmaksi koko asia kävi kymmenessä minuutissa.
Nyt kuitenkin vaunuahdistusta. Mä olen ihan hukassa näiden kärryjen kanssa ja joudun joka kerta ihan puolipaniikkiin, kun yritän tässä vaunusuossa rämpiä, enkä ymmärrä näistä yhtään mitään. Onneksi aikaa on. Seuraavassa se, mitä haluan, näiden ei tarvitse löytyä yksistä ja samoista rattaista/kärryistä/vaunuista/semmoisista lapsenkuljetusvankkureista. (Ja itse asiassa meillä onkin varastossa yhdet, joista toivottavasti saa semmoiset pihassanukutus ja koiranpissatusrytölenkkikärryt. Niistä vähän myöhemmin lisää.)

Tottakai haluan, kuten kaikessa aina, päästä suhteellisen edullisesti, eli toki, jos ei joka asiaa varten tarvitse omia rattaitaan, niin hyvä juttu, mutta toisaalta käytettynä mä ostan joka tapauksessa, jos vain suinkin löydän ja kyllähän noita tuntuu löytyvän.

Haluan penskalle kärryt, joissa se voi nukkua pihalla, haluan rattaat, mitkä mahtuu auton takakonttiin, kun lähdetään jonnekin, haluan rattaat, jotka saan yksin alas autosta ja takas autoon, että pääsen tarvittaessa myös yksin penskan kanssa jonnekin. Vaihtoehtona tietty myös sitten jonkinlainen härpäke, johon sen autotelineen (huomaatte, kuinka mulla on termistö hallussa. Olisko se turvakaukalo?) saa kiinni. Asumme maalla, joten periaatteessa kärryjen ei tarvi olla mitkään Helsinki City Boy -hienostokärryttimet, mutta toisaalta mihinkään ei täällä pääse ilman autoa, joten se autoonsaaminen on varmaan niitä tärkeimpiä kriteerejä. Tosin autokin menee vielä vaihtoon pakon sanelemista syistä ja kyllä me joka tapauksessa ostetaan mahd. iso auto (eli niin iso kuin rahatilanne sallii) ja farkku ehdottomasti, ei sentään tila-autoa ehkä vielä ensimmäisen lapsen myötä.

Meillä on varastossa (tulivat siis talon oston mukana, varasto ja sen sisältö) jonkinlaiset lastenrattaat/kärryt/vaunut. Ne ovat oranssi-siniruudulliset, joitain, ehkä arviolta 7 vuotta vanhat (talon myyneen pariskunnan pennun iästä päätellen.) ABC Designin vaunut. En halua noita käyttää ihmisten ilmoilla, ne on ihan kauhean rumat ja kulahtaneet, mutta jos ne esim. passais pihassa nukuttamiseen, mettälenkille tms. niin mikä ettei. Ei niitä myydäkään kannata, kun on oikeasti tosi kärsineet ulkonäöltään. No, sit mä ajattelin, että mähän revin kankaat irti ja värjään ne vaikka mustiksi, problem solved, siinä mulla hyvät kärryt. No, tein työtä käskettyä: sain vaunut raahattua sisälle. Revin kaikki muut kankaat irti, paitsi kuomun kangasta ei saakaan irti, ylläripylläri. No hienoa. Se kun on se ainoa osa, jossa on hometta tai ainakin jotain, joka neuroottisen hysteerisen tulevan äidin silmiin näyttää homeelta, eli se on homeessa. Perhana.
Toinen juttu on, että kaikki renkaat ovat littanat. En tiedä, saako tuohon järkevästi uusia renkaita, vai luovutanko jo tässä vaiheessa ja ostan hitto soikoon uudet vankkurit. Tai siis käytetyt, mutta kuitenkin. Mä ihastuin jo Mutsyn Urban Ridereiden ulkonäköön, toisaalta kaikki nuo kärryt näyttää mun silmiin enempivähempi samalta, kaipa se oli vain se hieno väri, mihin ihastuin. Sitäpaitsi noi maksaa ihan hulluna, eli en halua niitä ja toisekseen, ei meille voi ostaa mitään, minkä nimessä on Urban tai City, meiltä on lähimpään naapuriin kilometri ja lähimpään kauppaan viisi samanlaista.
Että tällaisissa ratasaatoksissa tänään.
Jen

1 kommentti:

  1. Me oltiin varmasti vielä suakin enemmän pihalla, kun vauvalle vaunuja mentiin ostamaan. On suorastaan ihme, ettei menty tekemään superhuonoa ostosta - siis _meille_ huonoa.

    Eli mehän ei tiedetty edes sitä, että on olemassa
    a) yhdistelmävaunut (kevyt irtokoppa heitetään ratasosaan ja menoksi) ja
    b) "ne toiset" (erillinen vaunukoppa ja ratasistuin eli kumpikin pitää erikseen kiinnittää runkoon).

    Meille meinattiin eka myydä noi B:t, mutta onneksi jäätiin vielä miettimään. Sitten alettiin tajuta jotain ja älyttiin, että _meille_ B olis tosi hankala vaihtoehto.

    Mutta onnea ja menestystä valintaan! :)

    VastaaPoista